Mielipiteitä Suomesta Keskustelua elämän eri alueista

Venäjän irtiotto ydinasein

Suomessa käydään keskustelua Venäjän toimenpiteistä ja tavoitteista sekä arvuutellaan, mitä tapahtuu mahdollisesti seuraavaksi. Valitettavasti keskustelu rakentuu usein suht pienen ikkunan läpi tarkastellun näkymän perusteella. Ikäänkin Suomi olisi maailmannapa sekä siten, että joko ollaan Venäjää vastaan tai Venäjän puolella.

Varsin vähäiselle huomiolle täällä Suomessa on jäänyt se tosiasia, että Venäjä on uudistamassa - ei ainoastaan traditionaaliseen aseistukseen perustuvaa armeijaansa ja sen varustusta- vaan ydinasejärjestelemiään. Maailma on tuudittautunut siihen, että järjettömyydessään ydinsodan uhka ei ole realistinen ja sen on annettu jäädä ikäänkuin sivuraiteelle asejärjestelmien kehitystyössä. Näin ei ole kuitenkaan ollut Venäjällä, jossa on viime vuosina satsattu siiloista, sukellusveneistä ja rautatievaunuista ammuttavien ohjusten ja ohjusjärjestelmien uuden sukupolven ydinaseiden kehittämiseen, käytännössä liki äänettömien sukellusveneiden kehittämiseen ja niiden testaamiseen Meksikonlahden rantavesissä sekä aiempaa tehokkaampien ohjusten torjuntajärjestelmien luomiseen. Tämän kehitystyön myötä kauhun tasapaino on järkkymässä ja todellinen ydinsodan uhka sitä myöten myös kasvamassa maailmassa. Tämä tieto taustalla ja Venäjän voimistunut voimapolitiikka Euroopassa on asioita, jotka ovat niitä todellisia syitä siihen, miksi läntinen maailma on noussut takajaloilleen Venäjää kohtaan omassa politiikassaan.

Ohessa alustukseni perustana oleva asiantuntija-artikkeli, johon tämä em. näkemykseni perustuu:

http://www.infowars.com/the-next-generation-weapons-that-russia-will-use-against-the-united-states-in-world-war-iii/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Siihen tarvitaan niin paljon rahaa ja osaamista, että siihen ei Venäjä kykene.

Katsotaan nyt miten sota Ukrainassa edistyy.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Pekka, joko et lukenut oheista artikkelia tai et välttämättä ymmärtänyt lukemaasi. Ko. artikkelin mukaan Venäjä on jo kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt huomattavasti ydinaseitaan ja -asejärjestelmiään. Artikkeli perustuu asiantuntijanäkemyksiin eikä arvuutteluun sekä katsoo asiaa muutaman vuoden perspektiivillä taaksepäin - eikä pelkästään eteenpäin. Eli asia on jo tätä päivää ja tosiasia sekä ei ole ollut rahasta kiinni. USA on erehtynyt makaamaan laakereillaan ja laiminlyönyt vastaavanlaisen kehitystyön.

Pekka Iiskonmaki

#2
Luin ja olen paljon matkustanut Venäjällä. Ydinaseiden vetäminen pöydälle kertoo minulle jo todella paljon.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Hyvä Pekka Iiskonmäki,

ydinaseilla tosiaan uhkailevat vain maapallon häirikkövaltiot, joista esim. Pohjois-Korealle vain naureskellaan. Venäjälle ei naureta. Ei pitäisi naureskella kenellekään, sillä se vain lisää häirikön agressiivisuutta. Ei pitäisi vaietakaan, ei vaikka uhkailija sijaitsisi naapurissa.

Vain kärsivällisellä, rohkealla työllä voimme saada joitain myönteisiä tuloksia; pelkäämällä ja vaikenemalla pahennamme oloja. Arvostan Haglundin ja Stubbin rohkeata työtä rauhan puolesta ja ajatteluun rohkaisemisessa, vaikka kumpikin tietää mielensäpahoittajien itsekseen ja someenkin mutisten hiovan pilkkakirveitään.

Pekka Iiskonmaki

#4
Venäjän uhkailu ydinaseella kertoo konventionaalisten voimien puutteesta.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

"The Russian military is in the midst of a sweeping modernization program, and it is currently developing some incredibly impressive offensive and defensive next-generation weapons that are designed to be used in a future war with the United States. ..."

Venäjän armeija on keskellä laajaa uudistamisohjelmaa ja se on parhaillaan kehittämässä uskomattoman tehokkaita seuraavan polven puolustus- ja hyökkäysaseita, jotka on suunniteltu käytettäväksi tulevaisuudessa olevassa sodassa USA:ta vastaan. ...

Ja tätä aloitusta seuraa lukuisa joukko näitä jo käytännössä toteutettuja asejärjestelmien parannuksia, esim. suuremman kantavuuden ja kantomatkan omaavia ydinaseita ja aiempaa tehokkaamman ohjuspuolustusjärjestelmän jne. Ehkä mielenkiintoisin näistä tiedoista on se, että Venäjän sukellusvenelaivaston on todettu suorittaneen koeluonteisen tiedustelumatkan uudella huippuäänettömällä sukellusveneellä USA:n lähivesillä Meksikonlahdella. Ko. testi oli nähtävästi onnistunut, koska USA:n rannikon valvontajärjestelmät olivat saaneet paikannettua aluksen vasta sen jälkeen, kun se tositilanteessa olisi ollut liian myöhäistä.

Tämä infowars -sivusto on mielenkiintoista lukemista ja on kriittinen myös USA:n omille toimenpiteille ja on siten monipuolinen luettavuudessaan.

Toimituksen poiminnat